maanantai 7. toukokuuta 2012

Vaikea inspiraatio


Toukokuun valokuvahaastekin uhkaa kovaa vauhtia mennä plörinäksi. Lauantaina aiheena olisi ollut lintu, mutta oli muutakin tekemistä kuin kuvata lintuja. Paitsi jos jonkun viinasiepon olisin kuvannut. Eikä huvittanut kaivella vaan muodon vuoksi jotain vanhaa lintukuvaa arkistosta. 

Sunnuntain aihe olisi ollut minä itse, mutta sekin on vähän haasteellista, kun ei tahdo naamaansa näyttää täällä, eikä sunnuntai ollut muutenkaan oikein otollinen päivä mielikuvituksen käyttöön.

Tänään aiheena olisi joku joka inspiroi minua. Tajusin etten ole kovin hyvä tässä inspiraatiojutussa. En oikein kauheasti inspiroidu ihmisistä. Ensin ajattelin mennä siitä missä aita on matalin ja käydä kuvaamassa jonkun Minna Canthin patsaan Hämeenpuistosta, mutta se olisi tuntunut vähän huijaukselta. Arvostan kyllä Minna Canthia, mutta ei se minua inspiroi. 

Valokuvausmielessä voisin inspiroitua joistain tunnetuista valokuvaajista, mutta rehellisesti sanoen olen vähän huonosti perehtynyt sellaisiinkaan. Ainoa tunnettu valokuvaaja, joka kiinnostaa minua ja jonka kuvia voisin sanoa ihailevani, on Anton Corbijn. 

Mutta sitten tajusin, että inspiroidun minä kuitenkin valokuvaajista, vaikkakaan en ehkä niin maailmanlaajuisesti tunnetuista. Seuraan DeviantARTissa useita valokuvaajia, joiden työt miellyttävät minua, mutta yksi tyyppi on lähinnä sitä millainen kuvaaja minäkin haluaisin olla! Kuvien tunnelmat, värimaailmat ja kaikki on juuri sellaisia mistä viehätyn. 

Tämä ei siis ole vastaus päivän kuvahaasteeseen, koska kuvat eivät ole minun ottamiani. Tämä on vaan vastaus kysymykseen kuka inspiroi minua. 

Tsekatkaa siis tämä:  


Carlos Henrique Reinesch
tai









5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Mä olen monesti ajatellut, että pitäisi asua jossain ihan muualla kuin Suomessa, niin saisi paljon hienompia kuvia. Viitaten nyt noihin alimmaisiin, pari ekaa varmaan saisi täälläkin järjestettyä. :D

Puhalluskukkatyttö kirjoitti...

Niin tai sit pitäis olla edes varaa reissata ympäri maailmaa. :D

Mimi kirjoitti...

Todella upeita kuvia, kiitos linkeistä.

Osallistun samaan kuvahaasteeseen ja vähän samoja asioita olen menneen viikon aikana pohdiskellut kuin sinä.

Bemary kirjoitti...

DeviantART. <3 Sinne vois hukkua tuntikausiksi. Joskus tapasin hukkuakin, mut ny on vähän jääny sekin saitti huomiotta. Ainoa vaan, että DA:ssa seikkaillessa iskee pahemman luokan alemmuuskompleksi, sillä ne omat hienot kuvat alkavat tuntua pelkältä silmät kiinni räpsimiseltä niiden oikeasti mielettömien kuvien rinnalla... Toki voihan sieltä inspistä hakea ja uusia näkemyksiä omaan kuvailuun. Voiskin ottaa asiakseen taas pitkän tauon jälkeen, eli kiitti muistutuksesta! :)

Puhalluskukkatyttö kirjoitti...

Mimi, eipä kestä, mielellään sitä tällaisia linkkejä jakaa ja tekee osaltaan tunnetuksi upeaa valokuvaajaa. :)

Bemary, ihan totta kyllä. Niin ihanaa kuin siellä onkin katsella toisten mielettömän ihania kuvia, niin samalla harmittaa hirveästi, että kunpa vain osaisi itsekin!