Valokuvatorstaissa inspiroidutaan kuvasta. Minä inspiroiduin näin:
perjantai 23. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
It's alive!
Olen monta päivää ajatellut, että pitäisi taas aktivoitua täälläkin. Ainakin koska meillä täällä Tampereella on kohta blogipikkujoulut, ja ajattelin, etten kehtaa kyllä ainakaan mennä, jos en edes etäisesti muistuta bloggaajaa. En tiedä kehtaanko sittenkään, mutta olen kuullut huhuja muutaman bloggaajan mahdollisesta osallistumisesta, jotka kovasti tahtoisin tavata.
Eilen sitten joku anonyymi huuteli huhuuta edellisen postauksen kommenttilootassa, niin ajattelin, että ehkä täällä vielä joku viitsii käydäkin.
Ai mitä minulle sitten nykyään kuuluu? No, kuten edellisen postauksen kuvasta voisi päätellä, niin kävin syyskuussa Roomassa. Rooma oli kaunis, valtava ja otti kovasti jalkojen päälle. Itseeni suurimman vaikutuksen teki tosin Vatikaani ja Pietarinkirkko. Kupoliin kiipeäminen oli todellakin sen vaivan arvoista.
Mutta nyt tällaisena jo maailmanmatkaajana, kun olen käynyt peräti Roomassa ja Prahassa, on pakko sanoa, että niin paljon kuin Roomasta tykkäsinkin, niin Praha on yhä se ykkössuosikkikohde, jonne voisin mennä takaisin koska vaan.
Ja mitäs muuta. No okei. Mietin viisi kertaa sanonko mitään, mutta koska teitä kiinnostaa kumminkin, niin elämääni on ilmestynyt myös yksi tyyppi, joka on aika tiiviisti roikkunut mukana jo parisen kuukautta. Paitsi "roikkunut" kuulosti vähän negatiiviselta, mitä sen suinkaan ei ollut tarkoitus olla. Keksikää parempi sana mielissänne.
Facebook-päivittelykin on sen myötä yllättäen vähentynty huomattavasti, koska ennen kun tapahtui jotain hassua/outoa/mielenkiintoista, niin se piti jakaa äkkiä fb:ssä, ettei yksin tarvi olla sen asian kanssa. Nyt asiat voikin jakaa ihan livenä jonkun kanssa, niin yllättäen se tarve hihkua facebookiin on jotenkin laimentunut. Ja minä aina kuvittelin, ettei minulle varmaan koskaan käy niin.
Tällaista siis täällä. En lupaa, että päivitystahtini tästä taaskaan paranee, mutta kävinpä nyt ainakin muistuttamassa, että olen vielä olemassa!
Mitäs teille kuuluu?
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Historian siipien havinaa
Forum Romanum eli muinaisen Rooman raunioita.
Ihan tuore kuva tämänviikkoiselta reissulta.
Sattuipa sopivasti.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
maanantai 3. syyskuuta 2012
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
lauantai 1. syyskuuta 2012
1. You, Now
Hei! Remember me? Syyskuun kuvahaaste herätti minut kesähorroksesta ja ajattelin taas koittaa, josko tästä tulisi jotain.
Tänään kävi niin, että jouduin ostamaan kaksi paitaa, kun en osannut päättää kummasta väristä tykkään enemmän. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Minä. Nyt.
Se on se paidan kaulus mikä on naamani edessä. Normaalioloissa en tietenkään pidä sitä noin. Luulitte kuitenkin.
Ja tässä vielä syyskuun koko kuvahaastelista:
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Kesäbiisi
Unohdin nälkäpäissäni valokuvata lounaani tänään, joten ei vastausta valokuvahaasteeseen. Mutta voin kertoa, että se oli makaronia ja ketsuppia. Good old krapularuoka.
Sen sijaan pidin kyllä itsenäisen äänestyksen vuoden kesähitistä, kerta kaikenmaailman Voicet ja muut on niin väärässä ja valitsevat kesähitiksi hitin, joka ei ole kesää nähnytkään. Tässä sen sijaan on kesä ja fiilis kohdillaan ja laulajaheppukin on niin syötävän söpö, että ei oikeistaan ole mitään väliä mitä se laulaa, kunhan vaan hymyilee nätisti.♥
lauantai 7. heinäkuuta 2012
7. Garden
Maanantaina kadotin sekä valokuvausintoni että sisäisen optimistini. Olen yllättänyt itseni vastoin omia periaatteitani käyttämästä mm. lausetta "positiivinen ajattelu on perseestä". Väliaikainen häiriöhän tämä on, mutta silloin mökötetään kun mökötyttää.
Siksipä tämänkin päivän kuva on kaivettu arkistoista. Hatanpään arboretumin kukkasia, olkaapa hyvät.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
1. Self Portrait
Heinäkuu ja heinäkuun kuvahaaste mennään samalla mentaliteetilla kuin aikaisemminkin. Otetaan kuva silloin kun jaksetaan/muistetaan/ehditään, eikä turhia stressata. Ekan päivä aiheena siis omakuva.
Ja tässä vielä koko kuukauden lista:
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Day 27: Bathroom
Kerta tämä kuvahaastehommeli on alkanut vähän tökkiä ja minulla on ihan ruma kylpyhuonekin, niin tässäpä kuvasarja siitä, kuinka luonnon oma kylpyhuone oli tänään vähällä suihkuttaa minut läpimäräksi, mutta pelastuin viime tingassa suojaan!
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Day 20: Fave photo you've ever taken
Suosikkikuvan valinta on vaikeaa. Oikeissa suosikkikuvissa on sellaisia suosikki-ihmisiä, joiden naamoja en tahdo tänne laittaa. Ihmisettömissä kuvissa päädyin kolmeen vaihtoehtoon, joista sitten en osannut valita. Tykkään niistä kaikista. Mitä mieltä te olette?
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
perjantai 15. kesäkuuta 2012
torstai 14. kesäkuuta 2012
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
tiistai 12. kesäkuuta 2012
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Day 9: Your view today
Eilinen kuva poikkeuksellisesti myöhässä, koska en eilen ollut paljoa tietokoneen ääressä, kun oli parempaakin tekemistä. Saattaapi olla, että tämän päivän haastekuvakin (best bit of your weekend) löytyy eiliseltä, mutta ajattelin nyt antaa ensin tälle päivällekin mahdollisuuden. Katsotaan sitten illemmalla kuinka kävi.
Mutta hei, sehän on meriharakka! Sääli, että zoomi riittänyt pidemmälle.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























