sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Historian siipien havinaa


Forum Romanum eli muinaisen Rooman raunioita.
Ihan tuore kuva tämänviikkoiselta reissulta.
Sattuipa sopivasti.



keskiviikko 5. syyskuuta 2012

5. Bright




Tänä aamuna auringonnousu oli kirkas ja napakka. 


maanantai 3. syyskuuta 2012

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Avoin




Tampereella viikko sitten olleet Chilifestarit olivat avoinna iltamyöhään. 


2. Father




Kesäinen kuva heinäkuulta. Tampereen Seurakunnilla oli oma mökki Keskustorilla Kukkaisviikkojen aikana.


lauantai 1. syyskuuta 2012

1. You, Now


Hei! Remember me? Syyskuun kuvahaaste herätti minut kesähorroksesta ja ajattelin taas koittaa, josko tästä tulisi jotain.

Tänään kävi niin, että jouduin ostamaan kaksi paitaa, kun en osannut päättää kummasta väristä tykkään enemmän. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Minä. Nyt.


Se on se paidan kaulus mikä on naamani edessä. Normaalioloissa en tietenkään pidä sitä noin. Luulitte kuitenkin.

Ja tässä vielä syyskuun koko kuvahaastelista: